Luvanhaltijat esittäytyvät
Esittelemme Joutsenmerkin luvanhaltijoita. Vasemmalla aikaisemmat yritysesittelyt.Toshiba:
Kilpailuvalttina ekologisuus
Toshiballa on
maailmanlaajuisesti noin 189 000 työntekijää. Yritys on kerännyt useita
ympäristösertifikaatteja, joista jokunen on saanut alkusysäyksensä
Pohjoismaista. Koko yhtiö noudattaa monitoimilaitteiden suunnittelussa pohjoismaisen
Joutsenmerkin periaatteita.
– Jo 90-luvulla valitsimme Joutsenmerkin yhdeksi ympäristöasioiden
mittariksi, kertoo Toshiba Tec Nordicin palvelujohtaja Jari Nieminen.
Tuolloin ympäristöasiat eivät olleet samalla tavalla tapetilla kuin
nykyään, ja Toshiballa tehtiin melkoista pioneerityötä.
– Meille kyseessä oli selkeä mittari, jonka avulla tiesimme tekevämme
asioita oikein. Joutsenmerkki on laajempi kuin monet muut ympäristömerkit. Se
on selkeä ja helppo ymmärtää, Nieminen toteaa.
Tavoitteena vähemmän tulosteita
Toshiba on yksi suurimmista elektroniikkatuotteiden valmistajista
maailmassa.
Toshiba Tec Nordic toimii Toshiban monitoimilaitteiden, tulostus- ja
dokumentinhallintaratkaisujen jakelijana sekä näihin liittyvien palveluiden
toteuttajana Pohjoismaissa. Joutsenmerkki otettiin Toshiballa käyttöön ensimmäisenä laitetoimittajana.
– Vuosien mittaan sen merkitys on vain kasvanut, Jari Nieminen sanoo.
90-luvulla Toshiba toimi kopiokoneiden maahantuojana. Teknologia on 20
vuodessa mennyt eteenpäin vauhdilla ja niinpä yrityksen toimialakin on
muuttunut melkoisesti.
Nykyään olemme verkossa, osana yrityksen IT-teknologiaa. Kopioinnin
merkitys on vähentynyt ja rinnalle on tullut uusia IT-ratkaisuja ja
-palveluita.
Tuotekehityksessä ekologisuus on noussut korkealle. Toshiba ratkaisee
nykyään yritysten asiakirjahallintaongelmia.
– Meidän toimeksiantomme saattaa vähentää asiakkaamme tulostusta jopa
30 prosenttia. Tähän meillä on ratkaisuja olemassa, Nieminen kertoo.
Pohjoisen esimerkki maailmalle
Alhaiset ympäristövaikutukset ovat Toshiballe merkittävä kilpailuetu. Muun
muassa Joutsenmerkin määrittelemät ympäristökriteerit vaikuttavat kaikkiin
tuotteen elinkaaren vaiheisiin: suunnitteluun, valmistukseen, itse tuotteen
käyttöön ja elinkaaren loppuun eli tuotteen hävittämiseen. Eniten
ympäristövaikutusten kiristyminen on vaikuttanut tuotesuunnitteluun.
– Meillä oli välivaihe, jolloin emme täyttäneet
Joutsenmerkin kriteereitä. Huomasimme tämän vaikuttavan toimintaamme
olennaisesti, Jari Nieminen kertoo.
Joutsenmerkki
on Niemisen mukaan valittu muun muassa tiukkojen kriteerien vuoksi.
Näitä merkki velvoittaa koko yhtiön ja sen alihankkijat noudattamaan.
- Olemme täältä Pohjoismaista käsin päässeet vaikuttamaan tuotteisiin, jotka maailmalle lanseerataan.
Suurella kansainvälisellä toimijalla on tietysti
muutenkin tiukat kriteerit toiminnassaan.
- Pohjolassa olemme kuitenkin ympäristöasioissa uranuurtajia.Kokemuksemme mukaan ympäristöarvot eivät unohdu edes
taantuman keskellä. Yrityksissä ollaan valveutuneita ja varsinkin suuremmissa
yrityksissä voi päätöksenteossa olla mukana myös ympäristövastuuhenkilö.
Joutsenmerkki on hyvä osoitus osaamisestamme. Ei tarvita niin paljon
keskustelua tai vakuuttelua. Laitteen kyljessä Joutsenmerkki on helppo huomata.
Jari Nieminen kertoo Joutsenmerkin vaikuttaneen myös
hänen omaan kulutuskäyttäytymiseensä.
- Joutsenella merkittyjen tuotteiden käyttö on helppo tapa
vaikuttaa ympäristöön ja hiilijalanjälkeen. Mietin asiaa omien lasteni
tulevaisuuden kautta.
www.toshiba.fi
Teksti: Noora Lintukangas / peak press
Kuvat: Toshiba Tec Nordic ja Noora Lintukangas











sfs.fi