Ympäristömerkki
 

Joutsenviikot lokakuussa

Juhlavuoden kampanjamme toteutetaan viikoilla 40-41. Kampanjan teemana on "Sulka hattuun suomalaiset". Kiitämme suomalaisia 20 vuoden aikana tehdyistä hyvistä ympäristövalinnoista ja kannustamme sulkien keräämiseen myös jatkossa.


Tavoitteena on avata Joutsenmerkin viesti selkeästi kuluttajille. Merkki "lanseerataan" uudestaan pyrkien saamaan se lähemmäksi kuluttajaa ja tämän arkea. Kampanja on pääasiassa kuluttajakampanja, mutta siihen sisältyy toimenpiteitä ja viestejä myös ammattiostajille ja palvelualan yrityksille.

Kampanjan kohderyhmänä ovat ns. "vaaleanvihreät kuluttajat", jotka suhtautuvat ympäristöasioihin myönteisesti. Tämän joukon olemme vielä tarkemmin rajanneet mediavalinnoilla erityisesti kaupunkilaisiin, koulutettuihin naisiin.

Kampanja toteutetaan netti-, printti- sekä ulkomainonnan keinoin.

Ajankohtaista kampanjan toteutuksesta

Uutiskirjeen etusivulle