Ympäristömerkki
 

Joutsenviikot lokakuussa


Juhlavuoden kampanjamme on lokakuussa viikoilla 40-41 samaan aikaan Joutsenviikkojen kanssa. Kampanjan teema on ”Sulka hattuun suomalaiset”. Kampanja haluaa kiittää suomalaisia 20 vuoden aikana tehdyistä oikeista ostopäätöksistä ympäristön hyväksi. Samalla myös kannustetaan keräämään sulkia lisää hattuun myös tulevaisuudessa.

Kampanjan tavoitteena on avata Joutsenmerkin viesti entistä selkeämmin kuluttajille. Merkki ”lanseerataan” uudestaan ja pyritään samaan se lähemmäksi kuluttajaa ja tämän arkea. Kampanja on pääasiassa kuluttajakampanja, mutta siinä on myös toimenpiteitä ja viestejä, joita voidaan kohdistaa ammattiostajille.

Kampanjan kuluttajakohderyhmänä ovat ”vaalean vihreät kuluttajat”, jotka suhtautuvat ympäristöasioihin myönteisesti. Tämä joukko on rajattu mediavalintojen kannalta vielä erityisesti kaupunkilaisiin sekä koulutettuihin naisiin.

Kampanjan toteutus

uutiskirjeen etusivu